Tiimimme uusin vahvistus, Miia

Hei, olen Miia Kortelainen

Valmistuin kosmetologi-maskeeraajaksi Oulun kosmetologikoulusta v. 2006. Sen jälkeen lähdin hakemaan työkokemusta Helsingistä. Aloitin yhdessä parhaista kauneushoitola- ja maahantuonti yrityksistä, Aila Airo Kauneuspalveluissa, heti valmistumisen jälkeen. Totesin äidilleni, että minä vain käyn oppimassa lisää, mutta sillä tiellä olin melkein 18 vuotta. Tein kosmetologin töitä ja toimin hoitolavastaavana Kauniaisissa, tämän lisäksi meidän ihonhoitosarjojen ja meikkisarjan kouluttajana ympäri suomen.

Kahden pojan vanhempina tulimme siihen tulokseen, että muutamme minun lapsuus- ja nuoruusmaisemiin, lähelle tukiverkostoa. Uskon myös, että tämä on parempi kasvuympäristö lapsille. Sitten syntyi päätös hankkia täältä talo ja alkaa rakentamaan elämää tänne.

Nyt minulla on mahdollisuus liittyä ihanan Nice pisteen tiimiin jatkamaan hoitolatyötä. Saan jatkaa työskentelyä täällä mm. Dermaviduals tuotteiden kanssa. Näistä minulla on vuosien kokemus hoitolatyössä ja kouluttajana. Tulemme laajentamaan sarjan tarjontaa. Toivon että sarja tulee monelle asiakkaalle tutuksi.

Dermaviduals on saksalainen ihonhoitosarja, mikä tarjoaa loistavia tuotteita kaikille ihotyypeille ja ihon eri tarpeisiin, sekä ongelmiin. Huomioiden erityisesti myös herkät ja atooppiset ihot. Ei hajusteita, ei säilöntäaineita, ei mineraaliöljyjä, eikä aineita mitkä helposti saattavat ärsyttää ihoa. Mahdollisuus todellakin räätälöidä hoitovoide juuri sinulle ja sinun ihollesi. Tähän sarjaan on helppo rakastua ja se vie mennessään.

Rakastan hoitotyötä, sekä asiakaspalvelua ja sitä, että tämä on ala missä voi koko ajan kehittyä ja oppia uutta. Tervetuloa kaikkiin hoitoihini, ihana päästä tutustumaan uusiin asiakkaisiin! Odotan innolla työskentelyä vahvojen ammattilaisten Suvin ja Minnan kanssa. Minusta on rikkaus, että voidaan myös yhdessä oppia toinen toisiltamme ja jakaa teille osaamistamme. Monet omat asiakkaani aikoivat tehdä Kokkolan reissun ja tulla tänne vielä hoitoon, kun karkaan sieltä tänne kauas. 😊 Nähdään! <3

Pikayhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Varaa aika